Mitä vuokra-asuminen maksaa?

Vuokra-asuntojen hinnat vaihtelevat riippuen asunnon sijainnista ja kunnosta. Kannattaa tutkia vuokrailmoituksia, niin näet minkälainen on paikkakunnan yleinen vuokrataso. Vuokran maksamisen lisäksi asumisesta koituu kuitenkin myös muita kuluja.

Vesimaksu maksetaan joko suoraan vuokran mukana tai erikseen kulutuksen mukaan. Kulutusta seurataan vesimittarilla. Maksu voi olla myös kiinteä taloyhtiön määräämä summa, joka yleensä kerrotaan asunnon asukkaiden määrällä. Jos vesimaksu on esimerkiksi 15 euroa henkeä kohden ja asunnossa asuu kaksi, summa on 30 euroa.

Asunnon uusi asukas tekee sopimuksen sähköyhtiön kanssa. Tämän voi tehdä netissä tai puhelimitse. Sähkölasku koostuu kulutetun sähkön ja sen jakelun hinnasta. Sähkön siirrosta vastaa aina paikallinen verkonhaltija, mutta energiantuottajan voi halutessaan kilpailuttaa tai valita vaikka ekologisuuden mukaan. Sähköstä maksetaan yleensä etukäteen ja summa perustuu arvioon. Summa tasataan vuosittaisessa tasauslaskussa, joka perustuu sähkömittarin mukaiseen todelliseen kulutukseen. Asunnon sähkösyöppöjä ovat sauna, lattialämmitys sekä vanhat ja mahdollisesti vialliset kodinkoneet. Jos asunnossa on sähkölämmitys, se voi maksaa todella paljon. Lämmitystapa ja sen kustannukset kannattaa selvittää asuntoa valitessa, jottei tule yllätyksiä talvipakkasilla. Vertaile sähkön hintoja täällä.

Opiskelija-asunnoissa on usein ilmainen nettiyhteys. Jos nettietua ei ole, nettiyhteyden voi hankkia itse operaattorilta. Hintavertailu kannattaa. Lisäksi jokaisen tulee maksaa Yle-veroa (entinen televisiolupamaksu), joka kerätään muun verotuksen ohella automaattisesti riippumatta siitä, omistaako televisiota vai ei. Yle-veron maksamista ei tarvitse itse erikseen huolehtia.

Omakotitaloissa jätehulto täytyy myös maksaa erikseen, jollei se sisälly vuokraan. 

Kuluja tulee muuton aikana myös uusista huonekaluista ja kodinkoneista, astioista, liinavaatteista ja muista tarpeellisista tavaroista. Vähälläkin kuitenkin pääsee alkuun ja kirpputoreilta voi hankkia hyväkuntoisia huonekaluja ja tavaroita edullisesti pikkuhiljaa. Kannattaa kysyä myös sukulaisilta ja tuttavilta, jos he haluaisivat lahjoittaa jotain uuteen kotiin. Kannattaa välttää luotolla ostamista, siinä on aina riski ajautua velkakierteeseen.

Moni vuokranantaja vaatii kotivakuutuksen ottamista. Vakuutusyhtiöitä kannattaa kilpailuttaa ja etsiä itselleen sopiva vakuutus. Jos jotakin hajoaa, vakuutuksen ottanut asukas maksaa vain omavastuun. Vakuutukseen voi sisällyttää vastuuvakuutuksen, joka korvaa silloin, jos hajottaa vahingossa jonkun toisen omaisuutta. 

Kuluja voi hallita käyttämällä esimerkiksi sähkölaitteita järkevästi. Valoja ei kannata pitää päällä turhaan, jääkaapin ovi on hyvä sulkea aina huolella, laturit on hyvä irrottaa seinästä.